Tim Burtonin inspiroima peligenre nousussa

Uusi pelisuuntaus on syntymässä, ja se perustuu Tim Burtonin töihin usein liitettyyn synkkään, eksentriseen ja omituiseen tyyliin. Näissä "Burtonlike-peleissä" yhdistyvät kodikas kauhu ja stop motion -henkinen estetiikka, jossa on kalpeakasvoisia, väsyneen näköisiä hahmoja ja outoja, unenomaisia maailmoja. Pelit kuten Lost in Random, Harold Halibut, The Midnight Walk ja tuleva Gloomy Eyes jakavat tämän omaleimaisen visuaalisen DNA:n ja ammentavat Burtonin elokuvaperinnöstä luoden samalla ainutlaatuisia pelikokemuksia. Vaikka kaikki kauhupelit eivät sovi etiketin alle, Burtonit erottuvat muista tasapainoilemalla makaaberin viehätyksen ja helppokäyttöisyyden välillä ja suosimalla outoja asioita todella kauhistuttavien sijaan.

Termi "Burtonlike" tuli ensimmäisen kerran mieleen joillekin pelaajille vuonna 2021 julkaistun Lost in Randomin myötä. Pelin visuaalinen ilme tuntui olevan suoraan stop motion -elokuvasta - eikä suinkaan vahingossa, sillä kehittäjät mainitsivat avoimesti vaikutteita Laika Studiosista aina Burtonin omiin elokuviin asti. Päähenkilö Even näytti 2000-luvun puolivälin ostoskeskusgootilta, joka herätettiin henkiin, kalpeana ja väsynein silmin maailmassa, jossa auringonvalo tuntui myytiltä. Tämä lapsenomaisen ihmeen ja hämmentävien yksityiskohtien sekoitus loi pohjan laajemmalle esteettiselle liikkeelle.

Pysäytetyllä liikkeellä on keskeinen rooli lajityypin identiteetissä. Burtonin omat elokuvat Corpse Bride ja Frankenweenie - ja hänen tuottamansa The Nightmare Before Christmas - auttoivat määrittelemään ilmeen. Vaikka Nightmaren ohjasi Henry Selick, sen sekoitus omituisia hahmoja ja aavemaisia puitteita jätti pysyvän kulttuurijäljen, joka heijastui myös Selickin Coraline-elokuvaan, joka on luultavasti Burtonin näköisin elokuva, jota Burton ei koskaan tehnyt.

Viime vuodet ovat tuoneet mukanaan lisää pelejä. Vuonna 2024 ilmestyi Harold Halibut, hidastempoinen kerronnallinen seikkailu, jossa on käsintehtyjä savimalleja ja stop motion -visuaalisuutta. Se seurasi väsyneen sankarin elämää vedenalaisella avaruusaluksella ja yhdisti visuaalisen outouden ja intiimin tarinankerronnan. MoonHood Studiosin viihtyisä kauhupalapeli The Midnight Walk vei konseptia pidemmälle - se käytti veistettyjä savinukkeja ja käsityönä tehtyjä maailmoja luodakseen aavemaista mutta kutsuvaa tunnelmaa. Tässä pelaajat ohjasivat Potboyta episodimaisissa luvuissa ja tapasivat hahmoja, jotka tuntuivat kuuluvan Burtonin sivutarinaan.

Tänä syksynä Gloomy Eyes liittyy sarjaan. Sen lähtökohta - tyttö ja hänen zombiystävänsä yrittävät palauttaa auringon synkkään maailmaan - kuulostaa genreen räätälöidyltä. Pelattavuus sekoittaa pulmanratkaisua ja tutkimista dioraamamaisissa vaiheissa, joissa ohjaus vaihtuu kahden päähenkilön välillä. Kehittäjät mainitsevat avoimesti Burtonin stop motion -elokuvat vaikutteikseen, ja taidetyyli voisi sopia vaikka Corpse Bride -elokuvasta.

Keskustelu Burtonlikeista herättää luonnollisesti kysymyksen rajoista. Bramblen kaltaiset pelit: The Mountain King jakavat synkän sadun tunnelman, kun taas Little Nightmares vastaa joitakin visuaalisia viitteitä, mutta kallistuu voimakkaampaan kauhuun. Jos on olemassa jokin raja, se voisi olla se, että Burtonliket pyrkivät "viihtyisään kauhuun" - levottomuutta herättävään, mutta ei ylivoimaiseen kauhuun, jossa on tilaa charmille, huumorille ja sydämelle.

Viihtyisän kauhun idea on tärkeä. Burtonlikesissa synkkyyttä lieventää surrealistinen ja leikkisä. Kuolema, rappeutuminen ja hämärät nurkat ovat rinnakkain oikkujen ja viattomuuden kanssa. Tämä kaksinaisuus tekee niistä laajemman yleisön ulottuvilla - sama syy, miksi Painajainen ennen joulua on edelleen kulttuurinen koetinkivi vuosikymmeniä julkaisun jälkeen.

Lost in Random on kasvanut alkuperäisiä seikkailujuuriaan pidemmälle. Lost in Random: The Eternal Die, uuden Stormteller Games -studion spin-off-roguelike, ottaa saman omituisen asetelman käyttöönsä ja ajaa sen läpi nopeatempoisen, uudelleenpelattavan taistelun. Pelaat kuningatar Aleksandraa, joka on loukussa kirotun kuution sisällä, jota hän aikoinaan hallitsi, ja taistelet nyt proseduraalisesti generoiduilla areenoilla aseiden, erikoiskorttien ja Fortune-nimisen tuntevan kuution avulla. Synkän fantasian estetiikka säilyy ennallaan, mikä vahvistaa sitä, miten Burtonin kaltainen ulkoasu voi siirtyä täysin eri genreihin.

The Eternal Die -pelin yhdistelmä tyyliteltyä visuaalisuutta, omituisia hahmoja ja temaattista yhtenäisyyttä pitää sen Burtonlike-keskustelussa mukana, vaikka se vaihtaa pelattavuuden painopistettä. Alkuperäinen Lost in Random nojasi tutkimiseen ja kerrontaan, mutta The Eternal Die painottaa toimintaa ja rakentamisen monipuolisuutta, mutta se tuntuu silti olevan kotonaan alalajin kasvavassa valikoimassa.

Yksi asia, joka erottaa Burtonliken laajemmista kauhu- tai fantasiapeleistä, on käsintehdyn epätäydellisyyden tietoinen omaksuminen. Olipa kyseessä sitten kirjaimellisesti veistetty savi tai käsintehtyltä näyttämään suunnitellut digitaaliset mallit, nämä pelit vangitsevat stop motion -elokuvien taktiilisen viehätyksen. Hahmoilla on usein liioiteltuja piirteitä - suuret silmät, jäntevät raajat, kierot hymyt - jotka tekevät niistä välittömästi tunnistettavia ja hieman levottomuutta herättäviä ilman, että ne ajautuvat painajaisten alueelle.

Kun suuntaus saa vauhtia, kehittäjät saattavat markkinoinnissaan alkaa tunnistaa pelinsä Burtonlikesiksi sen sijaan, että viittaisivat vain The Nightmare Before Christmas -elokuvaan vaikutteena. Merkintä voisi antaa pelaajille välittömän käsityksen siitä, mitä odottaa: omituista pimeyttä, satumaailmoja ja stop motion -henkistä visuaalista toteutusta.

Kauhun kasvava suosio peleissä yhdistettynä kasvavaan kysyntään viihtyisämpien, emotionaalisesti tasapainoisempien kokemusten suhteen luo hedelmällisen maaperän Burtonliken kukoistukselle. Markkinoilla on tilaa sekä täysimittaiselle pelottelulle että Burtonin inspiroimien maailmojen lempeämmille, omituisemmille varjoille. Vaikka estetiikka juontaa juurensa elokuvahistoriaan, pelien interaktiivisuus antaa pelaajille mahdollisuuden tutkia näitä tiloja tavalla, jota mikään elokuva ei voi tarjota.

Burtonliket eivät ole vain ohimenevä viittaus kuuluisan ohjaajan tyyliin, vaan ne edustavat visuaalisen tarinankerronnan perinteiden ja modernin pelisuunnittelun yhdistämistä. Nämä pelit kutsuvat pelaajia tiloihin, jotka ovat yhtä aikaa outoja ja tuttuja, aina nopanheittoseikkailuista savesta veistettyihin mysteereihin. Genre saattaa olla vielä alkutekijöissään, mutta sen perusta on vahva, ja jokainen uusi peli terävöittää sen identiteettiä.

Pelaajille, jotka ovat kasvaneet Burtonin elokuvien parissa tai jotka yksinkertaisesti arvostavat karmivan ja söpön yhdistelmää, Burtonliket tarjoavat tilan, jossa makaaberi on lähestyttävää ja jopa lohdullista. Kun uusia julkaisuja on tulossa ja kehittäjät ottavat leiman omakseen, tästä nousevasta genrestä voi tulla pysyvä osa pelimaailmaa.