Kirby Air Riders arvostelu: Revival That Charges Hard

Pelin alusta alkaen otsikko ilmoittaa aikomuksistaan: yli 20 erilaista konetta, joilla on erilainen käsiteltävyys, vastaava määrä ratsastajia, joilla kaikilla on erilaiset tilastot ja erikoisliikkeet, ja avattavia ominaisuuksia on pinottu niin paksusti, että pelaaja melkein hukkuu niihin.

Sarjan uusi tulokas, Kirby Air Riders, laskeutuu maahan kunnianhimoisesti ja hiotusti. IGN: n arvostelussaan Logan Plant väittää, että peli tekee "merkittävän harppauksen eteenpäin".

"Parannus GameCuben Air Ridesta Switch 2:n Air Ridersiin on niin valtava, että se tuntuu kuin hyppäisi suoraan Smash 64:stä Ultimateen ilman jatko-osia välissä."

Kontrollit lepäävät minimalistisella pohjalla: yksi pääpainike jarrutusta/boost-latausta varten, vasen tikku ohjausta ja liukumista varten. Tuo yksinkertaisuus on tarkoituksellista, mutta se poimii myös nopeasti yhden pelin keskeisistä jännitteistä. Kuten Plant toteaa, "kulmissa liukuminen kelluvalla koneella ei aluksi tunnu luonnolliselta", ja jotkin koneet asettavat omituisuuksia (voi esimerkiksi ohjata vain jarruttaessa). Tuloksena on ajokokemus, joka tarjoaa raakaa nopeutta ja vauhtia, mutta vaatii sopeutumista.

Air Ride -nimisessä tavallisessa ajotilassa malli on tuttu - kuuden pelaajan kilpailut, tutut radat, drifting, boosting, liukuminen. Toteutus on kuitenkin kovempi kuin edellisessä osassa. Kun ajat kilpaa, vastustajat jättävät tähtipolkuja, sinua kannustetaan seuraamaan heidän linjojaan, hengittämään vihollisia tai pyörittämään konetta nopeasti, laskeutumaan hyppyihin neliön muotoisesti saadaksesi vauhtia. Nämä mekaniikat nostavat pelin taitotasoa.

"Air Ridersissa on muitakin asioita, jotka nostavat sen taitokaton tyydyttävälle tasolle."

Ratasuunnittelu erottuu edukseen. Yksi Loganin suosikeista on "Mount Amberfalls", alamäkisprintti metsäisten rinteiden, suuren vauhdin, mutkien, liukujen ja haarautuvien polkujen läpi. Palautuvat radat auttavat ankkuroimaan kokemuksen. Uudet radat tuntuvat vuoristoratamaisilta; vanhemmat radat ovat yksinkertaisempia mutta silti hauskoja. Kontrasti korostaa sitä, kuinka paljon kehittäjät työnsivät rajoja jatko-osaa varten.

Verkkojärjestelmät ovat vankkoja: aulatiloissa voi pelata 32 pelaajaa, tarjolla on satunnaisia ja luokiteltuja otteluita, ja kavereille on kutsujärjestelmä, mikä on merkillepantavaa suuressa "Nintendon" ensikertalaisessa nimikkeessä. Logan piti verkkopeliä "erittäin sujuvana" ennen julkaisua tehdyissä testeissä. Näin vankat verkko-ominaisuudet viittaavat siihen, että peli on sitoutunut pitkäikäisyyteen.

Peli ei kuitenkaan ole täysin virheetön. Ohjausjärjestelmää rajoittaa sen oma historia. Vaikka parannuksia on tehty, yhden painikkeen lähestymistapa saa tietyt tilat tuntumaan ylimitoitetuilta, mitä mekaniikka ei voi puhtaasti tukea. Road Trip -tilassa (yksinpelikampanja, jossa muut tilat muunnetaan pieniksi haasteiksi) taisteluun painottuvat tehtävät tuntuvat erityisen hankalilta: tietyn kilpailijan kimppuun hyökkääminen kiihkeässä kilpajuoksussa paljastaa ohjauksen rajoitukset.

"Se ei vain ole tarpeeksi tarkka tukemaan sitä."

"Top Ride" -ajotilassa, joka on alkuperäisen pelin innoittama lintuperspektiivistä katseltava ajotila, kokemus on lyhyempi ja yksinkertaisempi - melkein kuin jälkikäteen ajateltuna. Logan kuvailee sitä "Air Ridersin heikoimmaksi osaksi... toimii oikeastaan vain nopeana häiriötekijänä". Tällaisissa moodeissa nimikkeen laajuudesta tulee melkeinpä rasite, ei niinkään etu.

Näyttämönä on edelleen "City Trial", vapaamuotoinen taistelumoodi, jossa jopa 16 ratsastajaa putoaa avoimeen kaupunkikarttaan, kerää voimavaroja, rakentaa koneita ja kilpailee sitten jossakin monista minipeleistä. Logan kirjoittaa: "Yli 20 vuotta myöhemmin City Trial on edelleen tämän paketin kohokohta." Hän kuvailee, kuinka sukelletaan tulivuoriin, etsitään power-upeja syrjäisiltä saarilta, taistellaan satunnaisia pomoja vastaan ja yritetään samalla rakentaa mahdollisimman vahva kone annetussa ajassa. Tämä tila tarjoaa yhtä lailla kaaosta ja iloa, varsinkin kun sitä pelataan ystävien kanssa. Tekninen suorituskyky pitää pintansa: Logan havaitsi, että peli pyöri yksinpelissä 60 fps:n nopeudella, ja se pysyi samana myös neljän pelaajan ollessa ruudulla, vain satunnaisia häiriöitä esiintyi.

City Trialissa on kuitenkin omat omituisuutensa: suurissa moninpelisessioissa viimeinen minipeli valitaan siten, että ystävät eivät välttämättä päädy samaan tapahtumaan, mikä heikentää yhteistä sosiaalista hetkeä. Logan pitää tätä suunnitteluvalintana, joka joskus toimii kokemusta vastaan. Hän kirjoittaa: "Joskus City Trialista tulee kuitenkin liian hektinen, siinä määrin, että se on lähes ylivoimainen." Tämä hallinnan menettämisen tunne on olennainen osa moodin henkeä, mutta se saattaa työntää jotkut pelaajat pois.

Yksi osa-alue, jolla peli loistaa, on uudelleenpelattavuus. Peli takaa pitkäaikaisen sitoutumisen, sillä sen 750 saavutusta jakautuvat eri moodeihin, se tarjoaa mielekkäitä avattavia ominaisuuksia (hahmoja, ajoneuvoja, ratoja, musiikkia) ja etenemistyyli palkitsee sivutavoitteista ja mestaruudesta. Plant kirjoittaa, että "yli 25 tunnin" jälkeen hänellä oli vielä "yli sata" avausta jäljellä. Lisäksi pelissä ei ole oikean rahan mikrotransaktioita: pelin sisäinen talous mahdollistaa kustomoinnin pelkästään ansaitulla valuutalla. Sitoutuminen oikeudenmukaisuuteen ja syvyyteen näkyy.

Visuaalisesti ja äänimaailmaltaan peli hyödyntää sukutaustaansa hyvin. Hahmonvalintaruudussa on kuuluttaja, joka huutaa jokaisen koneen ja ajajan yhdistelmän. Musiikkisoittimen avulla voit säätää, kuinka usein kukin kappale soi. Säännöt ja mukauttaminen ovat syvällisiä. Kaikki tämä yhdistyy paketiksi, joka tuntuu hiotulta ja perinnöstään tietoiselta.

"Kaikesta, mitä teet, ansaitset rahaa... Avaat jatkuvasti saavutuksia, joiden olemassaolosta et tiennytkään."

Lopulta tuomio: Kirby Air Riders ei ole täydellinen. Se ei korvaa Mario Kart 8 Deluxen tai Super Smash Bros. Ultimaten kaltaisia peruspelejä omilla aloillaan. Ohjausjärjestelmä on edelleen epätavanomainen ja vähemmän välittömästi lähestyttävä kuin tyypillinen kart-racer; kilpailullinen syvyys ei vastaa taistelijoiden tai tarkkuusajopelien aivan huippuluokkaa.

"En ole varma, kumpi on hullumpaa: se, että Kirby Air Riders on olemassa, vai se, että se on näin hieno."

Jos hyväksyt sen outoudet - liukkaat koneet, yhden napin lähestymistapa, hektinen avoimen maailman taistelutila - löydät ajopelin, jolla on todellinen luonne, runsaasti sisältöä ja halu tehdä jotain erilaista. Jos etsit suoraviivaista "ota ja pelaa" -helppoutta, tämä ei ehkä ole ihanteellinen valinta. Mutta jos olet valmis nojautumaan kaavaan, sinut palkitaan elinvoimaisella, odottamattomalla jatko-osalla, joka puskee kapeaa markkinarakoa johonkin merkittävään.