A High On Life 2 arvostelu

High On Life 2 alkaa lähes välittömästi siitä, mihin ensimmäinen peli päättyi. Uskomattoman nopeassa johdannossa tehdään yhteenveto aiemmista tapahtumista ja tuodaan pelaajat takaisin toimintaan. Sinut asetetaan roistomurhaajaksi, joka toimii nyt lain ulkopuolella. Päätavoitteesi on metsästää lista kohteita erään organisaation hajottamiseksi, mutta tällä kertaa vihollinen ei ole huumekartelli. Sen sijaan roisto on lääkeyhtiö. Tämä muutos antaa uudenlaisen kontekstin kampanjan tehtäväkokonaisuudelle. Sen asetelma tuntuu tutulta, lähes identtiseltä alkuperäisen pelin rakenteen kanssa, mutta siirtyminen laittoman kuoleman agentin rooliin tarjoaa uuden näkökulman noin 10-tuntiseen kampanjaan.

Näiden tehtävien ympärille rakennettu tarina ei kuitenkaan kestä yhtä vahvasti kuin lähtökohta. Sen tarina tuntuu huolimattomalta, ja useat suuret paljastukset eivät tee vaikutusta. Hahmojen motiivien ja uusien teknologioiden selittämisessä luotetaan yllättävän paljon monologeihin. Se kertoo pelaajalle usein tietoja suoraan sen sijaan, että ne näytettäisiin toiminnan tai ympäristön kautta, mikä on outo valinta sarjassa, joka tyypillisesti asettaa huolettomuuden ja viileyden etusijalle yksityiskohtaisten yksityiskohtien sijaan. Sen juoni etenee nopeaa tahtia, mikä estää asioita pysähtymästä, ja hassujen vitsien jatkuva virtaus varmistaa, että kokemus pysyy arvaamattomana, vaikka keskeinen tarina muuttuisi sotkuiseksi ja mutkikkaaksi.

Kokemus muistuttaa liian pitkäksi venähtänyttä roolipelikampanjaa, jossa pelimestari tuntuu vääristelevän kerrontaa saavuttaakseen tietyn, suunnitellun lopputuloksen, mutta usein se ei saavuta tavoiteltua päämäärää. Kerronnallisista puutteista huolimatta tarinan vauhti ja huumori estävät sitä muodostumasta merkittäväksi taakaksi.

Vitsit ja yleinen hassuttelu ovat keskeinen osa kokemusta, aivan kuten ensimmäisessä pelissä. On monia aidosti hauskoja hetkiä. Yksi mieleenpainuva kohokohta on taistelu uskomattoman ärsyttävää pomoa vastaan, joka teleporttaa itsensä pelin valikoihin ja alkaa muuttaa asetuksia. Toinen tehtävä ei pääty tulitaisteluun vaan murhamysteeriin, jossa on kerättävä johtolankoja ja kuulusteltava todistajia. Myös vähäeleisellä huumorilla on hetkensä, kuten sivutehtävässä, jossa keskitytään auttamaan jotakuta siltapeikon paikantamisessa. Tämä jatko-osa on tehokkaimmillaan ja nautittavimmillaan, kun se kokeilee tällaisia outoja ja luovia ideoita. Kun nämä ainutlaatuiset osat onnistuvat, ne luovat kokemuksen, jollaista ei ole missään muualla. Minulla oli hauskinta silloin, kun peli kokeili uusia asioita.

Huumori ei kuitenkaan aina onnistu. Vitsit jäävät tässä jatko-osassa hieman liian usein kesken, ja näitä epäonnistuneita yrityksiä on vaikea sivuuttaa. On luonnostaan vaikeampaa tuottaa onnistuneita vitsejä maailmassa, joka on jo tutkittu perusteellisesti. Universumin uutuus, jossa on tuntevia, puhuvia aseita, on vähentynyt, ja monet hauskat hetket, joita tästä surrealistisesta konseptista olisi voinut saada, toteutettiin jo ensimmäisessä pelissä. Jotkin jatko-osan vitsit ovat varsin kirjaimellisia toistoja alkuperäisen pelin vitseistä. Vähiten nautin niistä hetkistä, kun jouduin toistamaan vanhoja pätkiä tai kuuntelemaan dialogia, jossa lauseeseen vain liitettiin muutama kirosana sen sijaan, että olisi ollut varsinainen punchline.

Puhuvat asekaverit olivat ensimmäisen pelin tähtiä, ja tämä pätee myös jatko-osassa. Tapasin onnettoman pistoolimiehen nimeltä Travis, ja hänen hahmonsa kaari, johon kuuluu jälleennäkeminen hänen vieraantuneen vaimonsa kanssa, toimii nokkelana johdantona ensimmäiselle kaksoiskäyttöiselle aseelle, kun hän liittyy arsenaaliin. Heidän jatkuva kiintymyksensä voi kuitenkin olla hieman liikaa. Kaikki neljä uutta asekumppania ovat erinomaisia lisäyksiä, joista jokainen tarjoaa hyödyllisiä kykyjä sekä taisteluissa että pulmanratkaisutilanteissa. Sheathilla on esimerkiksi harppuunan "temppureikä"-hyökkäys, jolla voi seivästää vihollisia taistelujen aikana ja jota voi käyttää köysiratojen luomiseen tasohyppelyä varten. Useimmat alkuperäiset Gatlianit tekevät myös paluun, mukaan lukien sammakkoa muistuttava haulikko nimeltä Gus. Valitettavasti laajempi asevalikoima ei ole juurikaan parantanut huolimatonta ja liian yksinkertaista aseiden käyttöä. Itse asiassa se tuntuu tällä kertaa hieman huonommalta. Jotkut uudet aseet ovat varsin teräviä, erityisesti Sheathin burst-tuliase, joka muistuttaa Halon taistelukivääriä. Kun ruudulla on kuitenkin niin paljon vihollisia ja ammuksia kerralla, taistelu kallistuu vahvasti kaaokseen.

Taistelut käydään usein klaustrofobisissa huoneissa, joiden oudon geometrian taakse viholliset jäävät jumiin, ja aseiden tarkkuus on epäjohdonmukainen. Yliampuvaan hölynpölyyn keskittyvässä pelissä tämä on yleensä hyväksyttävää, mutta se turhauttaa, kun kuolema tuntuu ansaitsemattomalta tai taistelu venyy liian pitkäksi. Vihollisten valikoima on enimmäkseen kunnollinen, ja jatkuvasti tulee uusia otuksia, joita voi räjäyttää kappaleiksi, lentävistä roboteista luurankoihin. Silti niiden, jotka etsivät hiottua ensimmäisen persoonan räiskintäpeliä, jossa on johdonmukaisia tulitaisteluita, on syytä katsoa muualle.

Liikkuvuus on High On Life 2:n merkittävin ja kiinnostavin muutos. Rullalauta tarjotaan heti alkuminuuteilla, ja se toimii ensisijaisena kulkuvälineenä koko seikkailun ajan. Useimmat kohtaamiset joko kannustavat tai suorastaan vaativat raiteilla jyräämistä, seinillä ratsastamista ja ilmassa lentämistä. Tämä järjestelmä on loistava, kun haluat matkustaa paikkojen välillä tai liikkua tasohyppelyosioissa. Yllättävän paljon aikaa kuluu rullaluistelemiseen ammattimaisen rullalautailupelin tapaan. En voi kuvitellakaan palaavani jalan juoksemisen suhteelliseen hitauteen. Taistelussa rullalaudan vaikutus on vähemmän positiivinen.

Pelaajien odotetaan ilmeisesti pysähtyvän jatkuvasti liikkeelle taistellessaan muukalaislaumoja vastaan, mikä tekee jo ennestään kaoottisista kohtaamisista entistäkin meluisampia ja vaikeaselkoisempia. Monet taistelut käydään avoimilla alueilla, joilla on enemmän vihollisia kuin mitä voi seurata kerralla. Paikallaan seisominen ei ole varteenotettava vaihtoehto suojien puuttuessa, joten selviytyminen riippuu siitä, että ampuu vihollisia ja hyppii samalla ympäristön eri elementtien välillä nopeuden säilyttämiseksi. Tämä jonglööraaminen yhdistettynä liukkaisiin aseisiin, teleporttaaviin vihollisiin ja outoihin vihollisiin, joita on usein vaikea edes tunnistaa, aiheuttaa ruudulla täydellisen pikselisotkun.

Se näyttää myös kamppailevan teknisestä näkökulmasta. Ruudunpäivitysnopeus laskee usein, ja jotkut niistä saivat ruudun jähmettymään useiksi sekunneiksi. Myös edistymistä haittaavia virheitä esiintyi, ja jatkaminen vaati viimeisen tarkistuspisteen uudelleenlataamista. Kehittäjä Squanch Games sisällytti "erilaisia suorituskykyongelmia eri puolilla peliä" arvosteluversion tiedossa olevien ongelmien luetteloon ja lupasi, että ne korjattaisiin korjausversiossa. Korjausten laajuutta ei ole vielä määritelty, ja kokemukseni mukaan ensimmäisenä päivänä julkaistava korjaus harvoin ratkaisee tämän kokoluokan suorituskykyongelmia.

Yksikään ongelmista ei ollut pelikelvoton eikä vaatinut pelkkää uudelleenkäynnistystä, mutta niiden johdonmukaisuus ja vakavuus antavat aihetta huoleen.

High On Life 2 on hauska jatko-osa, joka laajentaa alkuperäisen pelin parhaita ideoita, kuten absurdeja pomotaisteluita ja viehättäviä puhuvia aseita, ja esittelee samalla uusia hienoja konsepteja, kuten rullalautailumekaniikan. Valitettavasti se ottaa myös askeleen taaksepäin useilla osa-alueilla, kuten tarinassa, joka ei vakuuta, vielä huolimattomammassa aseiden pelaamisessa ja karkeassa teknisessä suorituskyvyssä. Se oli tervetullut tilaisuus palata tähän hölmöön, täysin räikeään maailmaan, joka on täynnä loukkaavia olentoja ja kunnioittamattomia antisankareita. Mutta kuin monta kertaa aiemmin kuultu vitsi, tämä toinen yritys ei vain osu yhtä hyvin kohdalleen kuin alkuperäinen.