Plants vs. Zombies: Replanted -arvostelu — PopCap palaa klassikkoon

Plants vs. Zombies -pelin remasteroitu versio saapuu tutun virneen, kirkkaan nurmikon ja saman epätodennäköisen etupihan piirityksen kera, joka määritteli rentoa strategiapeliä 2000-luvun lopulla. Se laskeutuu vuoteen 2025 kantaen mukanaan sekä odotuksia että muistoja, ja monille paluu ei tule uutuudenviehätyksestä, vaan tapojen mukavuudesta, jotka aikoinaan muovasivat kesäiltapäivää kotitietokoneella. Projekti kokoaa yhteen vuoden 2009 julkaisun, sitä seuranneet mobiili- ja konsolilisäykset sekä kourallisen uusia pelimuotoja, esitellen täydellisimmän PopCapin tähän mennessä kokoaman version. Tämä tavoite ankkuroi tämän katsauksen Plants vs. Zombies: Replantediin, sillä[]kehystää uuden tulemisen, joka pyrkii tyydyttämään pitkäaikaisia pelaajia vesittämättä alkuperäisen pelin omaleimaista kevytmielistä kaaosta.

Alessandro Fillarin IGN:ssä julkaisema arvostelu hahmottelee samanlaista arvostuksen ja turhautumisen tasapainoa, ja hän kuvailee Replantedia sekä hellyydenkipeänä että epätasaisena. Hänen näkemyksensä luo sävyn PopCapin yrityksille tunnustaen tutun vetovoiman samalla kun kyseenalaistaa paikkoja, joissa modernisaatio horjuu.

”Se ei ainoastaan päivitä alkuperäisen pelin loistavaa, helposti lähestyttävän tornipuolustuksen ja pulmapelien yhdistelmää, vaan se myös muistuttaa siitä, kuinka omituisia ja hellyttäviä pelit olivat 2000-luvun lopulla.” – Alessandro Fillari

Nostalgian vetovoima on Replantedissa todella voimakas. Herneenheittimistä ja saksanpähkinöistä rakennetun nurmikon puolustuslinjan lempeä absurdius on edelleen läsnä. Urheilijoiksi tai lentäjiksi pukeutuneet zombit hoipertelevat edelleen eteenpäin samalla ilmeettömän teatraalisella tavalla. PopCapin sävy on yhtä kevyt kuin pelisarja on koskaan tarjonnut; se ei koskaan pysähdy kontekstualisoimaan maailmaansa, ja kieltäytyminen perustelemasta lähtökohtaansa toimii edelleen vahvuutena. Istutuksen, auringon keräämisen ja ratojen säätämisen tahti luo rytmin, joka harvoin pysähtelee, ja varhaisimmat tasot ovat edelleen tervetulleita pelaajille, joilla on vain vähän strategiakokemusta. Tornipuolustus on harvoin ollut näin helposti luettava, ja osa Replantedin kestävyydestä tulee siitä, kuinka nopeasti sen säännöistä tulee vaistonvaraisia.

”Replantedilla on vaikeuksia tasapainottaa päivityksiään ja pyrkimyksiään säilyttää alkuperäisen ilme.” – Alessandro Fillari

Remasterin rakenne nojaa vahvasti konsolidointiin. Aiempien porttausten sisältö, mukaan lukien Kiinaan yksinoikeudella julkaistu materiaali, palaa sohvapelimuotojen ja kilpailullisten pelimuotojen rinnalle, jotka kadotettiin joistakin myöhemmistä julkaisuista. Tämä lähestymistapa muotoilee pelin uudelleen kirjastollisena lisäyksenä: lopullisena kokoonpanona lähes kaikesta, mihin brändi koski ennen siirtymistään räiskintäpeleihin ja spin-offeihin. Sen sijaan, että PopCap yrittäisi keksiä pelin ydintä uudelleen, se keskittyy täydellisyyteen ja painottaa laajuutta uudelleen keksimisen sijaan. Päätös heijastaa ymmärrystä siitä, että Plants vs. Zombies ei koskaan tarvinnut uudelleen keksimistä toimiakseen. Sen yksinkertaisuus on osa sen vetovoimaa, ja liian suuren järjestelmäpainon kasaaminen sen lempeän silmukan päälle vaarantaisi rytmin rikkomisen sen modernisoinnin sijaan.

”Vaikka pelasin sitä paljon 16 vuotta sitten, se veti minua silti heti takaisin.” – Alessandro Fillari

Replantedin uudet ideat tulevat lisähaasteina, eivät rakenteellisina muutoksina. Rest in Peace -tila, joka tuo kampanjaan pysyvän kuoleman ehtoja, näyttää paperilla kunnianhimoiselta, mutta toteutus tuntuu ristiriitaiselta. Se, että pelaajat voivat ottaa käyttöön koko avattujen kasvien listansa armottomaan vauhtiin, antaa voimaa jo alussa ja lieventää pysyvän kuoleman tyypillisesti luomaa jännitystä. Konsepti sopii maailmaan – piirityksestä kertovan pelin pitäisi kestää painetta hyvin – mutta toteutus jättää tämän lupauksen alikehittyneeksi. Jännitys tulee pikemminkin piikeinä kuin crescendoina, mikä muistuttaa siitä, että vaikeusasteen hienosäätö on edelleen yksi Replantedin heikoimmista puolista.

Pilvinen päivä -tila pärjää paremmin. Päivä- ja yömekaniikoiden yhdistäminen tuo selkeän muutoksen resurssistrategiaan, kannustaa etukäteissuunnitteluun ja palkitsee nopeaa sopeutumista olosuhteiden muuttuessa. Se toimii hallittuna käänteenä jo tutussa kaavassa sen sijaan, että yrittäisi muokata sitä. Pelissä, jota määrittelee asteittaisen parantamisen nautinto, tämä pidättyvyys on harkittu valinta. Replantedin parhaat hetket koittavat, kun se kutsuu mestaruuteen tunnettujen rajojen sisällä, ei silloin, kun se yrittää rakentaa uusia.

Elämänlaatua parantavat lisäykset vaikuttavat merkittävästi. Pikakelaustoiminto poistaa pidemmissä vaiheissa kertyneen seisokkiajan ja kiihdyttää toistuvia sekvenssien kulkua litistämättä taktista kerrosta. Kompromissi tulee ääniraidassa: pelin nopeuttaminen siirtää myös musiikkia, mikä vähentää alkuperäistä dynaamista eskaloitumista litistetyiksi tempomuutoksiksi. Pelaajille, jotka yhdistävät PvZ:n leikkisiin äänimuutoksiin, tappio iskee odotettua kovemmin. Ääni on aina ollut tässä sarjassa hillitty, ja paisuvan taisteluradan puuttuminen raskaiden aaltojen aikana poistaa tunnevihjeen, joka aikoinaan muokkasi erän sävyä.

Visuaalinen esitystapa on silmiinpistävin rasitusalue. Korkeammat resoluutiot ja päivitetyt resurssit esiintyvät rinnakkain venytettyjen, suodatettujen tai epäsuhtaisten elementtien kanssa. Alkuperäisen käsin piirretyn charmin voi säilyttää suurin piirtein, mutta tietyistä valikoista ja muotokuvista puuttuu remasterin tyypillisesti lupaama viimeistely. Vaikutus on hienovarainen liikkeessä, mutta näkyy staattisissa näytöissä tai käyttöliittymän siirtymissä. Se heijastaa koko Replanted-elokuvan ajan näkyvää ohjaavaa filosofiaa: kopioi ensin, hio sitten. Uskollisuus usein antaa periksi tuttuudelle, vaikka se tapahtuisikin koheesion kustannuksella.

Yksi muutos erottuu joukosta erikoisen vaikutuksensa vuoksi. Alkuperäinen lopetuskohtaus – aikoinaan koko ruudun mittainen juhla, jonka monet pelaajat muistavat lämmöllä – näkyy nyt rajattuna feikki-CRT-televisiossa välianimaatiossa. Metaesitysvalinnat litistävät finaalin energiaa, supistaen ikonisen hetken nostalgiseksi nyökkäykseksi itsevarman uusinnan sijaan. Perintöä kunnioittavassa remasteroinnissa muutos kuulostaa varovaiselta, jopa epäröivältä. Se korostaa toistuvaa jännitettä: kuinka pitkälle päivitys voi mennä ennen kuin se lakkaa olemasta peli, jonka jotkut pelaajat muistavat?

Näistä virheistä huolimatta ydinpeli pysyy luotettavasti mukaansatempaavana. Kaistanhallinta palkitsee edelleen varhaisen kurin; auringonkukan sijoittelu sanelee edelleen tempon; myöhäisen aallon improvisaatio on edelleen kiireellistä jopa satunnaisissa juoksuissa. Plants vs. Zombies pitää pintansa yksinkertaisuuden, ei spektaakkelin, ansiosta. PopCapin 16 vuotta sitten rakentama identiteetti on säilyttänyt riittävän selkeän version läpiviemiseksi ilman suuria muutoksia. Tämä vakaus ankkuroi Replantedin ja pitää sen maanläheisenä, vaikka esteettiset epäjohdonmukaisuudet ja epätasainen pelimuotojen toteutus häiritsevät peliä.

Laajempi konteksti on tärkeä. Plants vs. Zombies -peliä on venytetty eri genrejen ja rahaksi tekomallien välillä debyyttinsä jälkeen. Replanted saapuu pisteessä, jossa brändin tuleva suunta on epäselvä, mutta halu alkuperäiseen inkarnaatioonsa on edelleen havaittavissa. Tässä ilmapiirissä tällä remasterilla on pikemminkin ylläpitävä rooli franchising-identiteetissä kuin rohkea uusi askel. Se on pikemminkin paluu kuin uusi tuleminen, ja tämä ero muokkaa odotuksia. Remasterin ei tarvitse keksiä klassikkoa uudelleen, mutta sen on oikeutettava paikkansa sen rinnalla. Replanted täyttää tämän kynnyksen, vaikkakaan ilman sitä selkeää varmuutta, joka määritteli ensimmäisen julkaisun.

Sarjaa uudelleen katsovat pelaajat löytävät lohtua ja keskeytyksiä epätasaisessa suhteessa. Tulokkaat kohtaavat perusrakenteen, joka opettaa strategiaa ilman pelottelua. Tornipuolustus on kehittynyt mobiilialustoilla ja PC-kokeiluissa, mutta Plants vs. Zombies on edelleen lähestyttävä ilman, että syvyys on madaltunut. Replanted säilyttää tämän laadun, mutta kantaa mukanaan parannusten taakan, jotka eivät aina ole linjassa sen oman yksinkertaisuuden kanssa. Pelin luova persoonallisuus säteilee edelleen nurmikkohuumorin ja absurdien vempaimien kautta, mutta jotkut reunat tuntuvat hiotuilta siellä, missä terävämpi valinta olisi voinut toimia paremmin.

Tuomio on vaatimattoman selkeä. Plants vs. Zombies: Replanted onnistuu kokoamaan rakastetun formaatin lopullisen version epätasaisesta visuaalisuudesta, sekoittuneista rakenteellisista muutoksista ja satunnaisista sävyvirheistä huolimatta. Se on lämmin pikemminkin kuin voitokas, toiminnallinen pikemminkin kuin visionäärinen. Ydin säilyy ehjänä, ja monille se riittää. Nurmikko täyttyy edelleen, aallot pauhaavat edelleen, herneenheittäjät räpyttelevät edelleen tylsistyneen päättäväisyyden vallassa ennen kuin ampuvat uudelleen. Vaikka remaster ei mullistaisikaan aihettaan, se silti kunnioittaa sitä, ja joskus säilyttämisellä on arvoa innovaation lisäksi.