Hell is Us - Arvostelu - Painajaismainen ja eripurainen matka sodan halki

Hell is Us, Rogue Factorin uusin projekti, jonka Nacon on julkaissut, on saapunut PC:lle, PlayStation 5:lle ja Xbox Series X/S:lle, ja sen julkaisu on heti herättänyt mielipiteiden jakautumista pelaajien ja kriitikoiden keskuudessa. Fiktiiviseen Hadean maahan sijoittuva peli on tunnelmallinen mietiskely sodan kauhuista, jossa selviytymiskauhu yhdistyy kryptiseen tutkimusmatkailuun ja pulmiin perustuviin luolastoihin. Pelin kunnianhimoa ja tunnelmaa on ylistetty, mutta yhtä lailla sen turhauttavat suunnitteluvalinnat ja pinnallinen taistelu ovat jättäneet monille ristiriitaisia tunteita pelikokemuksesta.

Eurogamerin arvostelussaan Ed Nightingale kuvaili Hell is Usia sekä "mukaansatempaavaksi" että "tylsäksi" ja korosti, kuinka sen painostava tunnelma ja ahdistava äänisuunnittelu vetävät pelaajia puoleensa, kun taas ohjauksen puute ja kömpelöt järjestelmät uhkaavat työntää heidät pois. Hänen arvionsa toimii nimikkeen keskeisenä näkökulmana, sillä se on kokemus, joka kukoistaa tunnelmasta ja teemasta, mutta kamppailee samalla sitouttavien mekaniikkojen ylläpitämisen kanssa.

Hell is Us tekee heti alkuhetkistään lähtien selväksi, millaisia tavoitteita sillä on. Omituinen elektroninen humina, hermostuttava kiljunta ja metallinen kaiku täyttävät ilman ja luovat painajaismaisen äänimaailman, jonka on suunnitellut säveltäjä Stephane Primeau. Heavy metalin parissa tekemästään työstä tunnettu Primeau kerrostaa syntetisaattoreita ja teollisia sävyjä, jotka vaikuttavat merkittävästi pelin pelottavaan ilmapiiriin. Tuloksena on ahdistava äänimaailma, jonka Eurogamerin arvostelussa kehotetaan pelaajia kokemaan se kuulokkeilla maksimaalisen vaikutuksen aikaansaamiseksi.

Tämä tunnelma tukee tarinaa, jossa päähenkilö Remi on sijoitettu maahan, jota tuhoaa sekä sisällissota että yliluonnolliset hyökkäykset. Bosnian, Kosovon, Ukrainan ja Gazan todellisten konfliktien innoittamana Hadea kuvataan uskonnon, propagandan ja vuosisatoja jatkuneen väkivallan repimänä paikkana. Sen taistelukentillä kummittelee aavemaisia ilmestyksiä, jotka sekoittavat ihmismaailman kauhut tuonpuoleiseen uhkaan. Remi saapuu Hadeaan etsimään perhettään, mutta hänet vedetään nopeasti mukaan sen laajempiin mysteereihin, ja hän kohtaa kiihkoilijoita, sotilaita, pakolaisia ja siviilejä, jotka kaikki paljastavat erilaisia näkökulmia maan murtuneeseen tilaan.

Tarinassa sota ei ole konflikti, jossa on selvät voittajat ja häviäjät, vaan sykli, jossa kaikki kärsivät. Helvetti, kuten otsikko antaa ymmärtää, löytyy ihmiskunnan julmuudesta ja sen kieltäytymisestä katkaisemasta väkivallan ketjua. Kuten eräs hahmo huomauttaa, maailma kärsii "jatkuvasta kampanjasta, jossa vastapuoli epäinhimillistetään", ja tämä lause kiteyttää pelin temaattisen vetovoiman. Tämän linssin läpi Hell is Usin yliluonnollisista elementeistä tulee sukupolvien traumojen ja loputtoman verenvuodatuksen symbolisia ilmentymiä.

Remi itse nousee kuitenkin yhdeksi tarinan heikommaksi elementiksi. Vaikka hänen äänensä on Deus Ex -veteraani Elias Toufexis, hän ei tarjoa juurikaan persoonallisuutta, vaan toimii lähinnä tyhjänä avatarina pelaajalle eikä niinkään sitoutuneena hahmona. Kriitikot, kuten Nightingale, toteavat, että tämä vähentää kerronnan vaikutusta, sillä päähenkilö kommentoi tai pohtii harvoin ympärillään olevia kauhuja ja jättää suuren osan pelin temaattisesta painoarvosta ympäristön tarinankerronnalle ja sivuhahmoille.

Hell is Us -pelin pelattavuus vahvistaa tätä erimielisyyttä entisestään. Rogue Factor teki tietoisen päätöksen jättää kartta ja perinteiset tehtävämerkinnät pois, jolloin pelaajien on pakko luottaa ympäristön vihjeisiin, dialogiin ja huolelliseen havainnointiin. Joillekin tämä johtaa syvälliseen uppoutumiseen ja kiinnittää huomiota jokaiseen visuaaliseen vihjeeseen ja ääneen, kun taas toisille se aiheuttaa turhaa turhautumista. Kryptoja, temppeleitä ja hylättyjä tiloja sisältävien luolastojen tutkiminen herättää vertauksia The Legend of Zeldaan tai Resident Evilin Spencer Mansioniin, sillä arvoitukset ja lukitut polut vaativat muistia ja sinnikkyyttä. Ilman karttajärjestelmää takapolkujen etsiminen voi kuitenkin hämmentää, ja jotkut pelaajat saattavat löytää itsensä vaeltelemasta päämäärättömästi sen sijaan, että ratkaisisivat haasteita.

Tämä ongelma koskee myös sivutehtäviä, joita kutsutaan pelissä "hyviksi teoiksi". Nämä tehtävät, jotka usein käynnistyvät satunnaisista vuorovaikutustilanteista tai esineiden keräämisestä, kirjautuvat valikoihin, joissa on vain vähän tietoa, ja joskus ne on sidottu piilotettuihin ajastimiin, jotka aiheuttavat niiden epäonnistumisen ilman varoitusta. Nightingale toteaa, että hän epäonnistui tahattomasti kaikissa epäonnistuvissa tehtävissä läpipeluunsa aikana, usein siksi, että hän oli väärässä paikassa väärään aikaan. Tarkoituksena näyttää olevan rohkaista pelaajaa pohtimaan ja kertomaan tarinoita orgaanisesti, mutta toteutus johtaa usein pikemminkin pelistä irtautumiseen kuin uteliaisuuteen.

Timeloopit, hohtavat kupolit, jotka toistavat traumaattisia historiallisia tapahtumia, ovat yksi pelin kekseliäimmistä mekanismeista. Niissä yhdistyvät kerronta ja pelattavuus, ja pelaajien on puhdistettava alueet vihollisista ja käytettävä prismaesineitä silmukoiden sulkemiseksi. Vaikka se on temaattisesti voimakas, vaadittujen esineiden hankkimisen epäselvyys heikentää järjestelmää, sillä pelaajat joutuvat usein etsimään satunnaisesti laajoja alueita ilman ohjausta.

Taistelua on puolestaan kuvailtu tehottomaksi. Pelissä on neljä asetyyppiä - miekka, kaksoiskirves, keihäs ja suurmiekka - joilla kaikilla on oma rytminsä ja kestävyyteen perustuva järjestelmä. Ainutlaatuinen Healing Pulse -mekaniikka antaa pelaajille mahdollisuuden palauttaa terveyttä ajoittamalla hyökkäykset oikein, mikä tuo Niohista tai Bloodbornesta muistuttavan twistin. Taistelu kärsii kuitenkin syvyyden puutteesta, sillä vain kourallinen vihollistyyppejä toistuu koko pelin ajan ja todellisia pomokohtaamisia on hyvin vähän. Vaikeusvaihtoehtoja on olemassa, mutta ne eivät juurikaan peittele taistelujen toistuvuutta. Kriitikot väittävät, että pelin palkinnot, jotka ovat usein sidoksissa taisteluparannuksiin, tuntuvat tarpeettomilta järjestelmässä, joka ei koskaan täysin haasta tai kehity.

Saavutettavuusvaihtoehtoja on olemassa, mukaan lukien taistelujen vaikeustilat, tekstityksen mukauttaminen ja visuaaliset/äänisäädöt, mutta nämä parannukset ovat jyrkässä ristiriidassa monien pelaajien tärkeänä pitämien perusnavigointiavusteiden puuttumisen kanssa. Toimivan kartan tai yksityiskohtaisen tehtävälokin puuttuminen korostaa Rogue Factorin tinkimätöntä suunnittelufilosofiaa, jossa arvotetaan salaperäisyyttä ja salaperäistä tutkimista helppokäyttöisyyden edelle, mutta vaarana on, että sujuvampaa käytettävyyttä odottavat pelaajat vieraantuvat.

Näistä turhautumista huolimatta Hell is Us säilyttää vahvan identiteetin. Sen visuaalinen ilme - joka vaihtelee sumun peittämistä raunioituneista kaupungeista mystisiä salaisuuksia täynnä oleviin valoisiin hautoihin - on harvinainen sekoitus kauhua ja kauneutta. Ympäristön tarinankerronta on edelleen yksi pelin vahvuuksista, sillä se kannustaa pelaajia viipymään ja imemään sisäänsä Hadean tuhoutuneiden maisemien yksityiskohtia. Kriitikot, kuten Nightingale, kehuvat pelin kykyä uppoutua pelaajiin syvästi, vaikka kokemus osoittautuukin ajoittain uuvuttavaksi.

Tutustu Hell is Us -peliin Steamissa täällä.

Loppujen lopuksi Hell is Us on peli, joka on valmis ottamaan riskejä, jopa saavutettavuuden ja pelaajien tyytyväisyyden kustannuksella. Se kanavoi nykyaikaisen konfliktin häiritsevän todellisuuden allegorian ja yliluonnollisen kauhun kautta ja tarjoaa loistavia hetkiä turhautumisen kerroksiin käärittynä. Joillekin tämä tinkimätön suunnittelu tekee pelistä erottuvan kulttiklassikon, joka palkitsee kärsivällisyydestä ja yksityiskohtien huomioimisesta. Toisille se jää rangaistavaksi ja tylsäksi matkaksi, joka horjuttaa omia taiteellisia tavoitteitaan.

Hell is Us on lanseerattu markkinoille, jotka ovat täynnä kiillotettuja, valtavirran kokemuksia, mutta sen halukkuus omaksua karheat reunat ja herättää voimakkaita reaktioita erottaa sen muista. Kuten Eurogamerin arvostelusta käy ilmi, tämä peli ilmentää omaa nimeään: se on painajainen, joka heijastaa ihmiskunnan synkimpiä piirteitä ja usuttaa pelaajia kohtaamaan kauhut, joita luomme itsellemme. Se, muistetaanko peli rohkeana kokeiluna vai turhauttavana harha-askeleena, riippuu todennäköisesti siitä, kuinka halukkaita pelaajat ovat sietämään sen kryptistä suunnittelua merkityksen etsimiseksi.