Exit 8 -elokuva muuttaa äärettömän käytävän kauhun psykologiseksi draamaksi TIFFillä 2025

Toronton kansainvälisillä elokuvajuhlilla 2025 ensi-iltansa saanut uusi psykologinen kauhuelokuva Exit 8 tarjoaa toisenlaisen videopelisovituksen. Tohon tuottama ja Genki Kawamuran ohjaama elokuva perustuu samannimiseen vuoden 2023 indie-kauhukävelysimulaattoriin. Vaikka peli rakentui aavemaisen toiston ja hienovaraisen havainnoinnin varaan, elokuva tulkitsee nämä mekaniikat uudelleen metaforana henkilökohtaisesta kamppailusta, vastuusta ja maskuliinisuudesta.

Alkuperäisessä Exit 8 -pelissä pelaaja joutui loputtomaan käytävään, jossa oli yksi yksinkertainen sääntö: jos näet jotain epänormaalia, käänny ympäri. Onnistuminen edellytti kahdeksan poikkeavan asian tunnistamista oikein peräkkäin, jotta pääsi pakenemaan. Pelattavuus perustui vähemmän hyppykauhuun tai perinteisiin kauhuelementteihin ja enemmän jatkuvaan kauhun tunteeseen, joka rakentui hiljaisuuden, tunnelman ja oudon kautta. Minimalistisen lähestymistapansa ansiosta siitä tuli nopeasti kauhupeliyhteisön kulttisuosikki.

Kawamuran sovitus säilyttää loputtoman käytävän levottoman ympäristön, mutta lisää peliin kerronnallisen kerroksen, joka puuttuu pelistä. Nimettömän hahmon sijaan elokuva keskittyy Kazunari Ninomiyan näyttelemään päähenkilöön, osa-aikatyöntekijään, jolla on henkilökohtaisia ongelmia. Ennen kuin hän jää loukkuun loputtomaan käytävään, hän puhuu sairaalassa raskaana olevan naisen kanssa, mikä viittaa monimutkaiseen suhteeseen ja epävarmaan tulevaisuuteen.

Yhdistämällä käytävän loputtoman silmukan päähenkilön sisäiseen konfliktiin elokuva muuttaa Exit 8:n merkitystä. Käytävästä ei tule pelkkä arvoitus vaan kuva hänen epäröinnistään isyyden suhteen. Kunnes hän selviytyy vastuustaan, hän jää jumiin limboon. Kawamura käyttää tätä yksinkertaista mutta ahdistavaa tilaa kehystämään hahmon matkaa kohti epäilyjensä kohtaamista.

Elokuva myös laajentaa metaforan soveltamisalaa ottamalla käyttöön lisähahmoja. Ninomiyan päähenkilön rinnalla on vanhempi toimistotyöntekijä ja lapsi, jotka molemmat myös liikkuvat käytävällä. Toimistotyöntekijä kamppailee päätöksen kanssa, pitäisikö hänen asettaa etusijalle oma selviytymisensä vai auttaa poikaa pakenemaan. Tämä eri-ikäisten mieshahmojen kolmikko muodostaa sukupolvitutkimuksen maskuliinisuudesta, vastuusta ja hylkäämisen sykleistä. Kukin hahmo edustaa eri elämänvaihetta, mutta kaikki kohtaavat saman silmukan.

Temaattinen vahvistus ulottuu myös elokuvan äänisuunnitteluun. Tarina alkaa, kun päähenkilö kuuntelee Maurice Ravelin Boleroa, toistuvaa orkesterikappaletta, joka kiertää samaa melodiaa hienovaraisin variaatioin. Tämä valinta peilaa käytävän loputonta toistoa ja korostaa päähenkilön kamppailua irrottautua oman elämänsä kaavoista. Käytävä toimii siten sekä kirjaimellisena ansana että symbolisena näyttämönä, jossa koetellaan päättämättömyyden, pakenemisen ja vastuun kiertokulkua.

Exit 8 ei yritä toistaa pelin tarkkaa kokemusta, joka perustuu minimalistiseen mekaniikkaan ja pelaajan tulkintaan. Sen sijaan se kääntää nämä ideat elokuvamuotoon, jossa symboliikkaa ja hahmonkehitystä korostetaan. Kammottava käytävä kaappeineen, kyltteineen ja banderolleineen esiintyy edelleen, mutta painopiste siirtyy ympäristön epänormaaleista päähenkilön tunnetilaan. Materialisoimalla käytävän sisäisen konfliktin heijastukseksi Kawamura luo tarinan, joka sekä kunnioittaa peliä että eroaa siitä.

Adaptaatiossa on kyse vähemmän pelottelusta ja enemmän levottomuudesta. Pelin tuntevat katsojat saattavat pitää elokuvaa vähemmän pelottavana, mutta siirtyminen kohti psykologista ja symbolista kauhua avaa sen laajemmalle yleisölle. Käytävästä tulee metafora elämän sykleistä ja maskuliinisista rooleista niissä, mikä mahdollistaa tarinan toimimisen monella tasolla.

Kawamuran lähestymistapa on ristiriidassa hyvin kirjaimellisten videopeliadaptaatioiden trendin kanssa, joissa usein yritetään kopioida asetelmia, tarinaa ja toimintaa tutkimatta syvempiä teemoja. Käyttämällä Exit 8:n rakennetta uuden kerronnan kehyksenä ohjaaja osoittaa, että videopelit voivat inspiroida elokuvia, jotka seisovat itsenäisesti ja heijastavat silti alkuperäisen materiaalin ydintä. Tämä suuntaus voisi toimia mallina tuleville adaptaatioille, erityisesti peleille, joilla on vahva symbolinen tai tunnelmallinen perusta.

Tuloksena on elokuva, joka muotoilee yksinkertaisen pelisilmukan uudelleen elämänvalintoja koskevaksi mietiskelyksi. Valkoinen käytävä ei ole enää vain tila, jossa esiintyy poikkeavuuksia, vaan näyttämö itsereflektiolle ja muutokselle. Ninomiyan hahmo joutuu kohtaamaan ympäristön outouden lisäksi myös vastuuseen ja isyyteen liittyvät pelkonsa. Hänen matkallaan on kyse päätöksestä, jatkaako hän pakenemista sitoutumista vai kohdataanko se suoraan.

Exit 8 osoittaa myös, miten minimalistinen muotoilu soveltuu joustavaan tarinankerrontaan. Alkuperäinen peli tarjosi vain vähän yksityiskohtia päähenkilöstöstään ja antoi pelaajien projisoida itsensä käytävään. Elokuva kulkee päinvastaista reittiä ja pohjustaa kokemuksen tietyn hahmon elämään. Tämä muutos ei laimenna tunnelmaa, vaan kuvittelee sen uudelleen metaforisena maisemana. Siirtyminen nimettömyydestä persoonallisuuteen merkitsee, että mukautus on pikemminkin transformatiivinen kuin johdannainen.

TIFF 2025 -tapahtumassa Exit 8 sai ensi-iltansa yleisölle, joka oli utelias siitä, miten kävelysimulaattorista, jonka lähtökohta on näin suoraviivainen, voi tulla pitkä elokuva. Vastaanotto on korostanut sen kykyä tasapainoilla lähdemateriaalin kunnioittamisen ja sen teemojen laajentamisen välillä. Kyseessä ei ole suora kauhuelokuva perinteisessä mielessä, vaan psykologinen tutkimusmatka, joka esitetään kauhukehyksen kautta.

Elokuvan laajempi levitysaika on vielä epävarma, koska sen Yhdysvaltain-julkaisupäivää ei ole vielä ilmoitettu. Sen ensi-ilta kuitenkin korostaa, miten videopelien adaptaatiot voivat siirtyä pintatason uudelleenkertomuksia pidemmälle ja tutkia merkityksellisempiä tulkintoja. Kun Exit 8 miettii käytävää uudelleen metaforana vastuun, maskuliinisuuden ja emotionaalisen epävarmuuden sykleille, se erottuu omaleimaisena tulokkaana videopelien inspiroiman elokuvan kasvavalla kentällä.

Lähde: Paulo Kawanishi, Polygon.